Tukijat

Meripuolustuskalenteri

Viimeisimmät uutiset

Rannikkotykistösäätiö PDF 

Rannikkotykistösäätiön tarkoituksena on perinteiden vaaliminen ja rannikkojoukkojen piirissä tapahtuvan kehitystyön edistäminen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö palkitsee ja tukee taloudellisesti rannikkojoukkoihin liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä sekä opiskelua. Lisäksi säätiö tukee taloudellisesti rannikkojoukkoihin liittyvää julkaisu-, koulutus-, valistus- ja viihdytystoimintaa.

Säätiön talous on vakaalla pohjalla ja korko- ja osinkotuottojen avulla kyetään kattamaan vuotuinen toiminta. Viime vuosina on säätiö kyennyt tukemaan sääntöjensä mukaista toimintaa noin 15 000 eurolla vuosittain. Säätiön tuki on kohdistunut stipendien lisäksi Rannikkopuolustuksen piirissä toimivien yhdistysten toiminnan tukemiseen sekä perinteiden ja historian taltiointiin liittyvään julkaisu- ja tutkimustoimintaan. Suurimmat yksittäiset hankkeet ovat olleet Rannikkotykistön perinneyhdistyksen muistolaattahanke sekä Viipurinlahden torjuntataisteluista kertovan dokumenttiprojektin tukeminen.

Sotien jälkeen oli maanpuolustuspiireissä perustettu useita aselajisäätiöitä tukemaan ja edistämään aselajin piirissä tapahtuvaa tutkimus- ja kehitystyötä. Rannikkotykistöä lähellä olevissa piireissä syntyi 1970-luvun lopulla ajatus vastaavan säätiön perustamisesta tukemaan vastaavasti rannikkotykistön kehittämistyötä. Perustamisessa kokoavana voimana oli silloinen rannikkotykistön tarkastaja eversti Alpo Kantola. Hänen innostamana perustettiin ensin Rannikkotykistön Perinneyhdistys ry kokoamaan säätiölainsäädännön edellyttämä 100 000 markan peruspääoma. Perinneyhdistyksen rahavaliokunta ja rannikkotykistön ystävät toimivat ripeästi ja päätös Rannikkotykistösäätiön perustamisesta ja hakemisesta säätiörekisteriin voitiin tehdä syksyllä 1979. Rannikkotykistösäätiö hyväksyttiin oikeusministeriön kirjaamalla ilmoituksella säätiörekisteriin 17.10.1979.

(c) Rannikkotykistösäätiö 2009