Rannikkoupseeriyhdistys PDF 

Rannikkotykistön Upseeriyhdistys  ry (RtUY), tuleva  RUY, on perustettu  5.12.1933, joten yhdistys  täytti viime vuonna 75 vuotta.  Uusi nimi kuvaa toimintaympäristössä  tapahtuneita muutoksia  ja vastaa entistäkin paremmin  yhdistyksen nykyistä ja tulevaa  toimintaa. 

Yhdistyksen merkittävin yhteistyökumppani  on Meriupseeriyhdistys  ry (MY), molempien  yhdistysten edustaessa nykyisissä  merivoimissa palvelevia upseereita.  Toimintavuoden aikana  järjestetään yhdessä mm. yhteisiä  jäsenretkiä, samanaikaiset  vuosikokoukset yhteisine iltapaloineen,  seminaari ja yhteinen  esitelmätilaisuus. Valmistuvat  kadetit kutsutaan yhteiseen  Miekkajuhlaan. Yhteistoimintaa  jatketaan jo vakiintuneilla tavoilla  luonnollisesti myös RT-kerho  Johtorenkaan, Rannikkotykistön  Opistoupseerit ry:n, Rannikkotykistösäätiön  ja Rannikkosotilaskotiyhdistyksen  kanssa. 

Toiminnan perusajatuksena  on ollut perustamisesta lähtien  ylläpitää ja kehittää rannikolla  toimivien upseereiden ammattitaitoa  ja yhteenkuuluvuutta.  Yhdistyksen sääntömääräisenä  tarkoituksena on mm. yhdistää  jäsenensä lujaksi ja itsenäiseksi  upseerikunnaksi kehittämällä ja  kasvattamalla sen keskuudessa  isänmaallisuutta, uskollisuutta  sekä muita sotilashyveitä. Yhdistys  edistää jäsentensä yleis- ja  ammattisivistystä, meripuolustuksen  kehittämistä sekä vaalii  rannikkotykistön ja -joukkojen  perinteitä. Rannikkotykistön Upseeriyhdistys  toteuttaa tarkoitustaan  järjestämällä jäsenilleen  kokouksia, luentoja, esitelmäja  juhlatilaisuuksia, jäsenretkiä  sekä harjoittaa merkittävää julkaisutoimintaa. 

Keväisin järjestettävässä  vuosikokouksessa jäsenistön on  mahdollisuus vaikuttaa ja saada  äänensä kuuluviin yhdistyksen  tärkeitä päätöksiä tehtäessä.  Yhdistyksen hallitus valitaan  vuosikokouksessa, johon kuuluu  vähintään esiupseerin arvoinen  puheenjohtaja ja 10–16  jäsentä. Hallituksessa on oltava  edustus kustakin rannikkojoukkokoulutusta  antavasta joukkoosastosta  tai joukkoyksiköstä,  Merivoimien Esikunnasta, Rannikkotykistökerho  Johtorengas  ry:stä sekä evp-upseereista. Puheenjohtaja  valitaan vuodeksi  ja muut hallituksen jäsenet  kahdeksi vuodeksi kerrallaan.  Hallitusten jäsenten valinnassa  on pyritty alueelliseen kattavuuteen  siten, että jäseniksi valitaan  Turun alueelta, Tammisaaresta,  Upinniemestä, Santahaminasta  tai Isosaaresta ja Kotkasta tai  Haminasta sekä siten, että myös  Pääesikunnassa ja Merisotakoulussa  palvelevat jäsenet olisivat  edustettuina hallituksessa. 

Julkaisutoiminnasta on esimerkkinä  mm. tämä kädessäsi  oleva Meripuolustuksen Kenttä  2009 -lehti, joka julkaistaan Rannikon  Puolustaja -lehden tukemana.  Vuodesta 1957 säännöllisesti  julkaistu ja nykyisin neljä  kertaa vuodessa ilmestyvä Rannikon  Puolustaja on rannikko- ja  meripuolustuksen merkittävin ja  pitkäaikaisin ammatti- ja jäsenlehti,  jonka tilaajina ovat lähes  kaikki meripuolustusta lähellä  olevat järjestöt ja viranomaiset.  Lehden levikki on 4800 kappaletta  ja se on palkittu lukuisia  kertoja eri yhteyksissä. Rannikon  Puolustaja -lehden Internetsivut  löytyvät osoitteesta www.  rannikonpuolustaja.fi, joka takaa  entistäkin ajantasaisemman  tiedotusväylän niin lehdelle kuin  useille yhdistyksille. Lehti on  Aikakauslehtien Liitto ry:n jäsen.  Vuosikymmenten saatossa yhdistys  on julkaissut myös lukuisia  aselajin vuosikirjoja, juhlavuosikirjoja,  rannikkotykkimieskirjoja  ja historiikkeja, joista viimeisimpänä  kaikkien itsenäisten rannikkotykistöjoukko-  osastojen  historiikit. 

Jäsenretkillä on vuosien saatossa  tutustuttu lukuisiin meripuolustuksen  kohteisiin mm. Venäjällä,  Virossa ja Ruotsissa. Kotimaassa  retket ovat suuntautuneet  lähinnä merkittäviin ja mielenkiintoisiin  sotahistoriallisiin  kohteisiin. Retket ovat koonneet  useita kadettikursseja yhteen siten,  että nuorimmat osallistujat  ovat olleet vielä koulun penkillä  olevia kadetteja ja kokeneimmat  kunnioitettuja sotaveteraaneja. 

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä  puolustusvoimissa vakinaisessa  palveluksessa oleva upseeri  tai erikoisupseeri sekä näiden  lisäksi evp-upseeri tai reserviupseeri.  Edellä mainittujen on voitava  katsoa kuuluvan rannikkojoukkoihin.  Jäsenyyden hyväksyy  yhdistyksen hallitus. Kaikki  rannikkotykistö- eli nykyisin rannikkojoukkolinjoilla  palvelevat  kadetit kutsutaan yhdistyksen  jäseniksi Miekkajuhlassa, joka on  järjestetty vuodesta 1963 lähtien  RT 1:n eli Suomenlinnan Upseerikerholla.  Yhdistyksellä on lähes  350 jäsentä.

http://www.rannikonpuolustaja.fi/rtuy/ajankoht.htm

(c) Sininen Reservi ry 2008