Toimijat

Meripuolustuskalenteri

Viimeisimmät uutiset

Helsingin Miinaraivaaja Kilta ry PDF 

Merivoimat saivat aselevon tultua mahdottomalta tuntuvan tehtävän. Valvontakomissio määräsi 26.11.1944 perustettavaksi Miinanraivaajalaivaston. Merivoimien komentaja antoikin perustamiskäskyn 29.11.1944.

Tämä tarkoitti: nuorukaiset miinanraivaajiksi Ahvenanmereltä Viipurinlahdelle. Teimme vaarallista työtä niin hyvin, että kun kauppamerenkulku alkoi, ei yhtään alusta tuhoutunut. Olimme siitä ylpeitä. Olimme myös ylpeitä, että joukossamme oli ollut nuori luutnantti, nykyisin kenraali Jaakko Valtanen. Hän on viimeinen sotakokemusta omaava puolustusvoimien komentaja. Raivausajaksi vaikeiden neuvottelujen jälkeen Valvontakomission kanssa sovittiin vuodet 1945–1950. Miinoja oli laskettu yhteensä 60 000, joista tuhosimme ja raivasimme n. 10 000. Pääasiallinen raivaus kohdistui vuosiin 1946–1947. Raivaukseen osallistui 205 laivaa, pikkupurtiloista Suomen Joutseneen. Miesvahvuus oli 2200. Heistä 28 menehtyi ja 35 haavoittui.

Miinanraivaajista ei puhuttu eikä tiedetty lähes mitään 50 vuoteen, kunnes Turun Miinanraivaajat heräsivät 1990-luvulla, mikä johti myös Helsingin Miinanraivaajakillan perustamiseen 21.3.1997. Killalla on ollut tarkoitus tehdä tunnetuksi merimiinanraivausta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Siinä olemme mielestämme onnistuneet. Joulukuussa 1999 eduskunnan päätöksellä merimiinanraivaajista tuli rintamaveteraaneja.

Helsinki-päivänä 12.6.2004 paljastettiin miinanraivauksen muistomerkki Laivastopuistoon Katajanokalle. Muistomerkki pystytettiin yhteistyössä Suomenlahden Meripuolustusalueen kanssa ja luovutettiin Helsingin kaupungille.

Kymmenen vuoden aikana olemme tehneet lukemattomia tutustumismatkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vuonna 2001 Miinanraivaajakilta matkusti Pietariin ja Kronstadtiin. Osanottajia oli 47 matruusista kenraaliin. Vuonna 2003 matkustimme Pariisiin. Meidät oli kutsuttu kunnioittamaan tilaisuutta, joka tapahtui Tuntemattoman sotilaan haudalla. Puheenjohtaja ja Pariisissa asuva miinanraivaaja Valto Laitinen saivat kunnian laskea ensimmäisenä kukkalaitteen haudalle ja kirjoittivat nimensä kultaiseen vieraskirjaan, joka on arkistoitu Pariisissa sijaitsevaan sotamuseoon. Vuonna 2004 miinanraivaajat "valtasivat" Normandian. Halusimme kunnioittaa sotilaiden muistoa, jotka olivat vapauttamassa Eurooppaa. Vuosi oli erityisesti tärkeä; maihinnoususta oli kulunut 60 vuotta.

Yhteystiedot:
Erik Erwes
gsm 0400-503 099
erwes(at)erwes.com